Paloturvallisuuslaitteet taloyhtiön vastuulle

Paloturvallisuuslaitteet taloyhtiön vastuulle

Olemme aiemminkin kirjoittanut siitä, kenen vastuulla on huoneistokohtaiset palovaroittimet. Lain mukaan huoneistokohtaisista palovaroittimista vastaa yksin asukas. Sähköverkkoon kytkettyjen palovaroittimien toimintakunnosta ja huollosta vastaa taloyhtiö.

Kyseessä on kuitenkin kaikkien asukkaiden turvallisuus. On sekä taloyhtiön, että asukkaiden etu, että kaikissa asunnoissa on riittävästi palovaroittimia ja että ne toimivat. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö (SPEK) kirjoitti aiheesta erinomaisen artikkelin. Pääset lukemaan sen täältä. Paloturvallisuuden siirtäminen taloyhtiön vastuulle, on myös kustannustehokkain ratkaisu. Asiaa on tutkittu SPEK:n ja ARA:n toimesta. Kustannustehokkain ratkaisu on tulipalon leviämisen estäminen asianmukaisin palovaroittimin ja liesihälyttimin. Alarm Kiinteistöturva tarjoaa laadukkaan ja helppokäyttöisen ratkaisun niin liesivahteihin, kuin keskitettyihin palovaroittimiin.

Liesivahtia kannattaa harkita erityistä tukea tarvitseville ihmisille, kuten vanhuksille. Liesivahti on hyvä myös muistihäiriöisille, näkövammaisille ja lapsiperheille. Noin puolet tulipaloista saa alkunsa keittiöstä. Liesivahti tarkkailee lieden pintalämpötilaa, aktivoituu poikkeavista lämpötiloista ja katkaisee virransyötön ennen vaaratilannetta.

SPEK:n ja ARA:n tutkimuksen mukaan noin kolmasosassa vuokra-asunnoista ei ollut palovaroitinta, tai se ei toiminut. Vastaavasti 38 %:ssa niistä suomalaisista kodeista, joihin palokunta on jouduttu kutsumaan, palovaroitin oli puuttunut tai se ei ole toiminut. Lukemat puhuvat puolestaan. Oman palovaroittimen lisäksi on hyvä tietää, että myös naapurin palovaroitin on kunnossa.

Tutkimuksen mukaan palon leviämisen estämiseen vaikuttavat ratkaisut tuovat merkittäviä kustannushyötyjä taloyhtiöille. Tärkein on toimiva palovaroitin. Taloyhtiöllä ei ole riittäviä keinoja tarkastaa huoneistokohtaisia palovaroittimia, mikäli palovaroittimet ovat asukkaan vastuulla. Tutkimuksen lukemat ovat surullista luettavaa. Suomessa on kansainvälisesti mitattuna korkeat palokuolemaluvut. Noin 60 % tapauksista asiaan on vaikuttanut palovaroittimen puuttuminen tai toimimattomuus.

Varmista kiinteistösi turvallisuus asentamalla paloturvallisuuslaitteet keskitetysti. Voit olla huoletta, kun laitteiden asennus ja huolto on Alarm Kiinteistöturvan hoidossa. Ota yhteyttä, puh. 0103207180