Taloyhtiöt huomio! Vuosi aikaa laittaa palovaroittimet kuntoon
Käynnissä on siirtymäaika. Vuoden 2026 alusta alkaen palovaroittimet tulevat taloyhtiöiden vastuulle. Asukkaille jää varoittimien testaus ja vioista ilmoittaminen. Laadukkaisiin laitteisiin ja kokonaispalveluun panostaminen kannattaa pitkässä juoksussa.
Palovaroitin on jokaisen asunnon pakollinen varuste. Varoittimia on oltava yksi jokaista alkavaa 60 neliömetriä kohden, kussakin kerroksessa. Rakennuksissa, joiden rakennuslupa on haettu vuoden 2009 alun jälkeen, palovaroittimien tulee olla sähköverkkoon kytkettävää mallia.
Näin sanoo Suomen pelastuslaki.
Pelkkä varoitin ei kuitenkaan riitä, vaan sen on oltava myös toimintakunnossa – joko verkkovirrassa tai paristo asennettuna. Palovaroittimen oikea paikka on katossa, ei pöydällä tai kirjahyllyssä.
– Suomalaiset eivät vieläkään osaa tätä. Vain noin kolmanneksella asia on kunnossa, Alarm Kiinteistöturvan toimitusjohtaja Markku Sipilä sanoo.
Muutos on kuitenkin tulossa. Tähän asti palovaroittimet ovat velvoittaneet asukkaita, mutta vuoden 2026 alussa ne siirtyvät taloyhtiöiden vastuulle.
– Kiinteistön omistajan eli taloyhtiön on huolehdittava asuntojen palovaroittimien asennuksesta ja kunnossapidosta sekä vaihdosta. Asukkaan vastuulle jää vain palovaroittimen toiminnan testaaminen ja vikatilanteista ilmoittaminen, Sipilä tiivistää.
Pitkä kokemus paloturva-alasta
Muutos tarkoittaa paitsi paloturvallisuuden selkeää paranemista myös vaivaa ja kustannuksia taloyhtiöille.
Palovaroitin on kuitenkin viimeisin kohde, missä kannattaa säästää. Suomessa tulipaloissa kuolee vuosittain keskimäärin 90 ihmistä. Ainakin muutama kymmenen heistä pelastuisi toimivan palovaroittimen ansiosta. Kiinteää omaisuuttakin säästyisi, kun palo havaittaisiin ajoissa.
– Palovaroittimien tarjonta on laajaa ja toiminta markkinassa villiä. Lakimuutos ja taantuma ovat tuoneet alalle monenlaista yrittäjää. Osalla bisneksen jatkuvuus voi olla vaakalaudalla. Me puolestamme olemme jo vakiinnuttaneet asemamme, Sipilä sanoo.
Alarm Kiinteistöturva tuntee taloyhtiöiden haasteet hyvin. Yrityksen paloturva-asentajilla on laaja kokemus taloyhtiöiden parissa työskentelystä 2000-luvun alusta lähtien.
Alarm Kiinteistöturvan asennuspalvelu:
- Palovaroittimien asennus tehdään keskitetysti asukkaat huomioiden.
- Otamme erikoistoiveita vastaan sähköpostilla tai puhelimella.
- Avaimet kuitataan ja palautetaan.
- Varoitin kiinnitetään proppaamalla tai ruuvaamalla kattoon.
- Jos vanhasta varoittimesta jää reikiä, ne paikataan valkoisella massalla.
- Varoittimen ohje jätetään asuntoon.
- Optiona palvelu, joka sisältää palovaroittimien vuositarkastuksen, vikailmoitusten vastaanoton sekä etäluettavat palovaroittimet.
- Vanhat varoittimet kierrätetään Stena Recyclingin järjestelmän kautta.
- Muu kertynyt pakkausjäte kierrätetään sataprosenttisesti.
10 vuoden vaihtoväli
Palovaroittimien hankinta- ja kunnossapitovastuusta huolehtiminen helpottuu, kun kaikki rakennuksen palovaroittimet ovat samanlaisia ja samanikäisiä. Tällöin palovaroittimien paristojen ja itse laitteiden vaihdot voidaan toteuttaa suunnitellusti ja säännöllisesti.
Palovaroittimien asennukset ja huoltotoimenpiteet tulisi myös dokumentoida.
Kiinteistöturva käyttää vain hyväksi havaittuja ja laadukkaita palovaroittimia.
– Palovaroittimet suunnitellaan kestämään kymmenen vuotta, sen jälkeen ne on uusittava. Tämä koskee myös vuodesta 2009 lähtien asennettuja verkkovirtavaroittimia. Niiden varakäyntiparisto on sitä paitsi vaihdettava 1–2 vuoden välein, Sipilä muistuttaa.
Kun kaikilla on palovaroitinasiat kunnossa, lakivelvoite on täytetty – ja koko taloyhtiö voi nukkua yönsä rauhassa.
Kysy tarjous palovaroittimien hankinnasta ja huollosta taloyhtiölle!
Palovaroitin 10 vuoden paristolla asennettuna alkaen 29 € sis. alv 25,5 %. Optiona saatavilla vuositarkastukset.
Ota yhteyttä: asiakaspalvelu@kiinteistoturva.fi, 010 320 7180